Juhlapuhe ulkomaankauppa-ja kehitysministeri Paula Lehtomäki

Talvisota-seminaari ja juhla, Suomussalmi, 13. maaliskuuta 2004

Hyvät kuulijat,
vietämme tänään Talvisodan päättymisen muistopäivää. Täsmälleen tänä päivänä vuonna 1940 kello 01 allekirjoitettiin Moskovassa Rauhansopimus, joka astui voimaan tuona samana päivänä kello 11. Suomussalmi ja nämä maisemat sopivat mitä parhaimmalla tavalla tämän päivän viettämiseen, ovathan Raatteen tie ja koko Kainuun itäraja Talvisodan merkittäviä taistelupaikkoja.

Päivässä on historian siipien havinaa myös toisesta syystä. Se syy liittyy myös siihen, miksi olen täällä tänään puhumassa. Jalkaväen kenraali Adolf Ehnroth siunataan tänään valtiollisissa hautajaisissa, mikä esti pääministeri Vanhasta osallistumasta tähän tilaisuuteen.

Kenraali Ehnrothin, suomalaisten laajasti tunteman ja kunnioittaman hahmon poismeno heijastelee erään aikakauden päätöstä. Ehnroth oli maamme lähihistorian vaikeimpien aikojen ja niistä selviämisen henkilöitymä. Hän jaksoi valaa uskoa kansakuntamme voimiin ja selviämismahdollisuuksiin monilla eri foorumeilla, aina jääkiekkoareenaa myöten.

Keskuudestamme poistuu muutoinkin yhä kiihtyvällä tahdilla niitä kanssaihmisiämme, joilla on omakohtaisia kokemuksia sota-ajoista, erityisesti rintamalta. Ensikäden tietoja kokemukset sota-ajalta ovat siten pyyhkiytymässä pois kansakunnan yhteisestä muistista. Siksi näiden kokemusten ja muistojen välittäminen nuoremmille sukupolville on yhä tärkeämpi ja haastavampi tehtävä – ponnistus, johon toivon veteraanipolvelta vielä löytyvän tahtoa ja voimaa.

Sukupolvien vaihtuminen muuttaa monella tavalla sitä katsantokantaa, mikä kansakunnalla on esimerkiksi viime sotien ja sen jälkeisten vuosikymmenten historiaan. Kukin meistä kerää henkilökohtaisen muistopankkinsa siitä kokemuspohjasta, joka oman elämän aikana kerääntyy. Muu on opittua, perimätietoa tai muuta.

Omalle ikäpolvelleni esimerkiksi on suorastaan kummallinen tieto siitä isänmaan historian ajasta, jolloin viime sotien tapahtumia on pitänyt peitellä ja jolloin veteraanit eivät ole saaneet osakseen sitä arvonantoa joka heille kuuluu.

Omat muistomme ovat avoimuuden ja kunnioituksen kokemuksia. Nykyisen nuoren suomalaispolven muistipankki koostuu vain viimeisen vuosikymmenen, parin kansainvälistymisen ja teknologisen kehityksen ajasta. Siksi ensikäden kokemusten ja perimätiedon välittäminen on niin tärkeä asia. On myös muistettava, että Suomen viime sotien historia on elävää arkea näillä seuduin Suomea. Tilanne ei kuitenkaan ole lähestulkoonkaan samanlainen kaikkialla maassa.

Arvoisat kuulijat,
Talvisodan päättymisestä on tänään kulunut 64 vuotta. Ja juuri näinä viikkoina ja päivinä on käynnissä tulevaisuutemme kannalta keskeisiä ulko-ja turvallisuuspoliittisia keskusteluja ja selvityksiä. Suomi kohtaa tänään turvallisuushaasteita, jotka ovat kovin erilaisia kuin kuusikymmentä vuotta sitten.

Sotien uhka on Euroopassa saatu väistymään kylmän sodan ja sitä seuranneen murroksen jälkeen. Euroopan unioni on rauhanhankkeena tehnyt yhä laajemman osan Eurooppaa vakaan demokratian vyöhykkeeksi. Samalla unioni rakentaa kumppanuutta Venäjän kanssa, tukee jälleenrakennusta Balkanilla ja edistää vakautta uusilta rajoiltaan itään.

Turvallisuutta Euroopassa uhkaavat uudenlaiset tekijät. Kuten tällä viikolla Madridin terrori-iskuista olemme saaneet nähdä, uudet turvallisuusuhkat ovat tyystin erilaisia kuin ennen. Kysymys on suoraan rajojen yli yhteiskuntien toimivuuteen ja kansalaisten arkipäivän elämään kohdistuvista riskeistä ja paineista. Terrorismin kohteet ovat täysin summittaisia, kuka tahansa saattaa olla kohteena.

Kaikkein pelottavimmat muutokset turvallisuustilanteessamme koskevatkin terrorismin ja joukkotuhoaseiden muodostamaa vaaraa ja summittaisen väkivallan käytön uhkaa. Syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen nämä uudet uhat ovat nousseet myös kansainvälisen turvallisuuspolitiikan keskiöön -Madridin tuhot vahvistavat tätä kehitystä.

Suomen hallitus on ryhtynyt valmistelemaan uutta turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa eduskunnalle. Hallituksen tavoitteena on saattaa selonteko valmiiksi ja käsiteltäväksi eduskunnan syyskauden alussa.

Selonteossa turvallisuustilannetta ei pohdita vain kansallisista lähtökohdista, vaan Euroopan unionin ja koko maailman mittakaavassa. Selonteko tulee nojaamaan pitkälti Suomen omaan itsenäiseen ja uskottavaan puolustuskykyyn. Sitä pidetään yliaja kehitetään kaikissa oloissa.

Kuluneella viikolla ovat myös eduskunnassa edustettuina olevat poliittiset ryhmät opastaneet hallitusta selonteko työssä. Luotu avoin ja moniarvoinen asetelma on onnistuneella tavalla rikastuttanut ja edistänyt turvallisuuspoliittista keskustelua.

Kansanedustaja Ranta-Muotion ryhmä on esittänyt hallitukselle hyvin pohjusteltuja ja perusteltuja teesejä ja kysymyksiä. Raportti osoittaa eduskunnan valmiutta katsoa eteenpäin ja vahvistaa edelleen Suomen turvallisuuspoliittista otetta EU:n jäsenenä, Naton kumppanina ja muissa kansainvälisen yhteistyön järjestelyissä, unohtamatta uusia uhkia ja globaaleja haasteita.

Kansallisessa keskustelussa keskeinen asia on myös kysymys sotilaallisesta liittoutumattomuudesta. Kaikkia puolueita edustanut Ranta-Muotion ryhmä päätyi johtopäätöksissään siihen, että liittoutuminen ei nyt Suomen kohdalla ole ajankohtainen. Samaa mieltä on ollut myös pääministerimme. On olemassa kaikki merkit siitä, että maamme pystyy jatkossakin toteuttamaan ja kehittämään laajan yksimielisyyden pohjalta omaa turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaansa, joka turvaa itsenäisyytemme, edistää yhteisiä arvojamme ja vastaa kansallisia etujamme.

Vaatimukset kasvavat kaiken aikaa. Onnistumisemme kansakuntana riippuu jatkossa entistä enemmän kyvystämme osallistua kansainväliseen yhteistyöhön; antaa oma panoksemme, kantaa oma vastuumme ja käyttää hyödyksi kansojen keskinäisen riippuvuuden ja globalisaation tarjoamia mahdollisuuksia. Kysymys liittymisestä sotilasliittoon ei kuitenkaan nyt ole ajankohtainen.

Hyvät kuulijat,
Kansallisen tason lisäksi uiko- ja turvallisuuspolitiikkaamme määrittää myös eurooppalainen turvallisuusyhteistyö. Euroopan unionin ensimmäinen turvallisuusstrategia hyväksyttiin viime joulukuussa. Turvallisuusstrategiassa jäsenmaat tekevät yhteisen arvion turvallisuusuhkista, määrittävät keskeiset tavoitteet ja viitoittavat keinoja unionin toimintakyvyn vahvistamiseksi.

Keskeisiksi tavoitteiksi unioni asettaa turvallisuusuhkien torjumisen, unionin naapurialueiden vakauden lujittamisen ja monenkeskisen yhteistyön, erityisesti YK:n vahvistamisen. Suomi voi täysin yhtyä näihin linjauksiin.

Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin, perusteet olivat osittain turvallisuuspoliittisia. Linjamme on katsoa ja arvioida tarkasti turvallisuustilanteen muutoksia. Vielä viime vuonna keskusteltiin siitä, että ollakseen sotilaallisesti uskottava, osan EU-jäsenmaista on vietävä myös unionin sotilaallista kehitystä eteenpäin. Tänään ei enää puhuta blokeista, vaan yhteistyö on entistä avoimempaa. Tämä on koko ajan ollut Suomen tavoitteena.

Madridissa pari päivää sitten tapahtuneet terrori-iskut osoittavat meille hyvin konkreettisella tavalla sen, mistä eurooppalaisessa yhteistyössä lopulta on kysymys. Isku yhtä jäsenmaata kohtaan on isku koko unionia kohtaan. Riippumatta siitä millaisia kirjauksia Euroopan perustuslailliseen sopimukseen tehdään, on selvää että unionimaiden välisen riippuvuuden ja solidaarisuuden vuoksi toiset jäsenmaat tarjoavat apuaan iskun tai hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle. Avun laadusta ja tavasta sovitaan erikseen.

Unioni säilyy perusluonteeltaan siviilivaltana. Samalla se kuitenkin vahvistaa sotilaallisia valmiuksiaan konfliktinesto- ja kriisinhallintatehtäviä varten täydentääkseen siviilipuolen perinteisiä vahvuuksia kokonaisuudeksi, joka vastaa muuttuvia turvallisuushaasteita.

Hyvät kuulijat,
Euroopan unionikaan ei tee turvallisuusratkaisujaan yksin, vaan yhä enemmän paineet ja uhkat ovat koko maailmanlaajuisia. YK:lla on keskeinen asema kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden takaajana ja siinä yhteydessä myös rauhanturvatoiminnan valtuuttajana. Suomella on pitkät perinteet YK-joukkoihin osallistujana, pidämme tärkeänä sitä, että EU pyrkii tiivistyvään yhteistyöhön YK:n kanssa kriisinhallinnassa.

Valtioilla on vastuu kansalaistensa turvallisuudesta ja ihmisoikeuksista, mutta niillä on myös yhteinen vastuu. Humanitaariset väliintulot koetaan laajasti perustelluiksi.

Viime kädessä turvallisuutta rakennetaan nimenomaan estämällä ennakolta konflikteja, puuttumalla ristiriitojen perussyihin ja paneutumalla niihin tekijöihin, jotka aiheuttavat turhautumista, syrjäytymistä ja epätasa-arvoa kiihtyvässä muutoksessa maailmalla. Tässä on turvallisuuspolitiikan ydintehtävä, johon Suomi kuten Euroopan unioni kokonaisuudessaan panostaa laajan turvallisuuden nimissä.

Tavoitteena on estää syrjäytyminen, joka ruokkii katkeruutta ja voi luoda pohjaa fundamentalismille ja väkivallalle. Hyvin tärkeätä on luoda vuoropuhelua kulttuuripiirien välille. Erityisesti rakennetaan yhteistyötä arabimaailman kanssa, jotta voidaan tukea arabiyhteiskuntien omista lähtökohdista niiden uudistuskehitystä, globalisaatioon sopeutumista ja siitä hyötymistä.

Globaaleja ongelmia tulee pyrkiä ratkaisemaan ja globalisaatiota hallitsemaan. Sitä kautta luodaan välttämätöntä kehystä turvallisuusongelmien ratkaisemiseksi myös alueellisella ja paikallisella tasolla ja viime kädessä vahvistetaan yhteiskuntien ja yksilöiden turvallisuutta.

Suomi on tässä ollutkin aktiivinen. Presidentti Tarja Halonen on toiminut toisena puheenjohtajana kansainvälisessä työryhmässä, joka on pohtinut globalisaation sosiaalisten vaikutusten hallitsemista ja viitoittanut tietä sen hyötyjen tasapuolisemmalle jakautumiselle. Suomi vetää myös aloitetta, jossa pyritään laajan kansainvälisen vuoropuhelun avulla löytämään keinoja demokratian lisäämiseksi kansainvälisten instituutioiden päätöksenteossa. Globalisaatiolla on kielteisiä puolia, jotka on tunnettava, mutta se on käännettävä myönteiseksi tekijäksi yhteistyöllä.

Arvoisat läsnäolijat,
Turvallisuushaasteet eivät ole ainoita asioita, joiden kanssa 87-vuotias Suomi-neito tänään kamppailee. Myös kilpailukykymme maailmalla asettaa meille aivan uudenlaisia haasteita. Tosiasia on, että jollemme paitsi Suomessa, myös Euroopassa edelleen pysy kasvun ja vakauden tiellä, menetämme asemamme USA:lle ja Aasian kasvaville talouksille. Tärkein haasteemme on ylläpitää Suomen kilpailukykyä ja sitä kautta suomalaisten työtä ja toimeentuloa.

Kansainvälisen talouden haasteet koskettavat jokaista Suomen kolkkaa – myös Kainuuta. Se pohja, joka sodanjälkeisten vuosikymmenten jälkeen on yhteisesti isänmaassa rakennettu, antaa vahvan perustan pärjätä myös 2000-luvun haasteissa. Osaava, yhtenäinen ja innokas kansa pärjää kyllä, kunhan se jaksaa ponnistella joka päivä.