| Musta Rudolf ja talvisota | |
|
Suomessa on minut tituleerattu Mustaksi Rudolfiksi. Kiitos kunniasta, vaikka en ole omasta mielestäni niin musta kuin suomalaiset uskovat ja uskoittelevat. Saisinko esittäytyä: Sykiäinen Gunnar Rudolf, käynyt syntymässä Inkerissä 78 vuotta sitten. Valmistunut 1946 Moskovan diplomaattisesta akatemiasta kansainvälisten suhteiden historioitsijaksi. Jos olisin tietänyt, että koivun oksa on konnan palkka ja nuora pettäjän perintö, en olisi ehkä pettänyt ammattiani enkä antautunut sanomalehtikirjoittajaksi, mutta kun en tietänyt niin petin.Ja nyt sitten tätä ruljanssia on jatkunut vaihtelevin menestyksin vuotta vaille viisikymmentä vuotta. En mielelläni muistele menneitä, mutta ne väkisinkin pulpahtavat esiin eri tilanteiden pakottamana. Eräs sellainen otti tapahtuakseen menneenä kesänä. Majailimme vaimoni kanssa erään jyväskyläläisen yritysjohtajan tykönä. Niinä päivinä he odottivat Venäjältä suurta ryhmää vieraita tutkimaan kokemuksia, ottamaan oppia, jos niin voisi sanoa, yrityksen johtamisessa. Halusimme että yritysjohtaja olisi puhunut asiat halki; että selittäisi Suomen kauneuden "perussyyt"; ja tyhmillä päillämme kuvittelimme johtajan sanat seuraaviksi: "Hyvät ystävät ja virkaveljet! Te olette saapuneet kauniin Suomen kauniimpiin järvimaisemiin.Kaikki se, mitä te näette ympärillänne, – kaikki se on luotu meidän omilla käsillämme ja vain Jumalan avustamana. Me emme ole koskaan saaneet mitään apua miltään maalta tai kansainväliseltä järjestöltä. Me olemme kaikki tehneet itse. Me olimme pitkään kokeneet painostusta idästä käsin, enne kuin se sitten puhkesi talvisotaan 1939-40. Meille vitsauksena ollut sota johti kuitenkin päällekarkaajan ehkä aavistamatta koko maamme kansan eheyttämiseen, yhteenliittymiseen.Sotaa me emme hävinneet. Me vain menetimme muutamia – tosin tärkeitä raja-alueitamme, joilta useampi sata tuhat asukasta siirtyi sisämaahan ja sijoittui joskus valtavatkin vaikeudet voitettuaan uusille asuinsijoille.Tärkeintä meille kuitenkin oli tuo ennen saavuttamaton kansan eheytys. Historia halusi kuitenkin alistaa meidät vielä erääseen koetukseen, jota me sanomme jatkosodaksi. Siitä selviytyminen ei sekään ollut helppo asia. Itänaapurimme mätkäytti meille roimat sotakorvaukset. Ne olivat niin ankarat, että monet suomalaiset valtiomiehetkin asettivat kyseenalaiseksi niiden täyttämisen. Mutta me näytimme ja loimme itänaapurimme pakottamana uuden valtakunnan mahtavine metallin perusteollisuuksineen ja telakkateollisuuksineen. Hienotekniikkamme Nokian hahmossa syntyi myöhemmin, ja sekin antaa aihetta ylpeyteemme…" Näin tuli menneenä kesänä kirjoitettua Suomen suvessa pieni artikkeli Mitä pääjohtajan sopisi sanoa. Se julkaistiin kahdessa lehdessä: jyväskyläläisessä Keskisuomalaisessa ja petroskoilaisessa Karjalan Sanomissa. Arvioikaa ja arvostelkaa. Älkää vain ampuko. Rudolf Sykiäinen |