- Tiedätkö ketään elossa säilyneistä Suomussalmen taistelujen osanottajista? kyseltiin minulta muutama vuosi sitten.
Silloin valmistauduttiin ainutlaatuiseen tapahtumaan: Suomessa oli aikomus paljastaa muistomerkki niille, jotka eivät tulleet sinne rauhan asialle, muistomerkki sotilaille, jotka johtajan käskystä hyökkäsivät itsenäisen maan kimppuun, muistomerkki sen sodan osanottajille, jota lahjakasta venäläistä runoilijaa Aleksandr Tvardovskia jäljitellen on sanottu maineettomaksi sodaksi.
Tuohon surujuhlaan valmistautumisen aikana julkistettiin ensimmäisen kerran ennemmin tuntemattomia numerotietoja. Muistomerkki pystytettiin sille paikalle, johon oli haudattu kaatuneita puna-armeijalaisia. Kukaan ei voinut sanoa kaatuneiden tarkkaa lukua. Mainittiin likimääräinen numero 23000, jota oli mahdoton vahvistaa tai kumota virallisten asiapapereiden perusteella. Stalinilainen valtakomento ei välittänyt uhrien määrästä eikä pitänyt tarkkaa lukua. Yksi asia oli kuitenkin selvä: Suomussalmen seudulla kirjoitettiin yksi traagisimmista sivuista talvisodan historiaan ja puna-armeijan historiaan.
Tiedänkö minä elossa olevia tapahtumien osanottajia? Vastaukseksi voin vain kohotauttaa olkapäitäni: mistä tietäisin.
Isä kutsuttiin kertausharjoituksiin
Parin kuukauden kuluttua tuon keskustelun jälkeen vierailin isäni luona Tulan lähellä. Keskustellessamme hänen kanssaan tulin ohimennen maininneeksi muistomerkin paljastamisesta.
- Siellä oli tosi vaikeata, isä virkkoi. – Pataljoonamme komentaja ohjasi meidät sieltä järvien jäätä. Naapurinamme ollut Beljovin pataljoona (Tulan alueen Beljovin kaupungista) tuhoitui täydellisesti.
Tiesin, että isä oli osallistunut talvisotaan, ja senkin, että hän oli taistellut Uhtuan suunnalla. Isä ei kuitenkaan muistellut mielellään niitä aikoja eikä kukaan huomannut kysellä häneltä niistä. Muistoihini lapsuudesta on silti jäänyt vuoden 1940 aatto perheessämme.
Syyskuussa 1939 isä kutsuttiin kertausharjoituksiin. Silloin oli käsittämätöntä, mikä tarve vaati kutsua harjoituksiin reserviläisen, jonka pyroteknikon ammatti ei kovinkaan liittynyt sotilasalaan ja joka terveyssyistä ei ollut suorittanut loppuun edes asepalvelustaan.
Samaan aikaan isän kanssa kutsuttiin kertausharjoituksiin monia muitakin taajamamme miehiä ja, kuten nyt tiedämme, reserviläisiä monista muistakin Tulan alueen asutuskeskuksista. Sillä tavalla täydennettiin 163. Tulan divisioona, jonka piti lähteä Uhtuan suunnalle ja lyhyen valmistelun jälkeen joutua lihamyllyyn.
Muistan matkan äidin ja siskon kanssa Novgorodiin, jossa reserviläisiä opetettiin pikavauhtia, ja isäni komeassa puna-armeijalaisen sotilaspuvussa.
Yksi kirkkaimmista varhaislapsuuden muistoista on uudenvuoden 1940 kuusijuhla. Koristeltu vihreä kaunotar ulottui asuntomme kattoon. Tavan mukaan koristeiden joukossa oli paljon makeisia – piparkakkuja, karamelleja, mandariineja ja kultaisiksi värjättyjä saksanpähkinöitä. En käsittänyt, miksi vieraiden lähdettyä äiti istui isän valokuva edessään ja itki.
Tuskinpa äiti tiesi silloin, että nimenomaan uuttavuotta edeltävät päivät ja tammikuun alku olivat traagisimpia Tulan divisioonalle. Uudenvuoden onnittelu tuli meille Suomesta. Se oli päivätty 18. joulukuuta ja kirjoitettu suomalaiselle postikortille. Nyt tiedämme, että tykistörykmentti, jossa isä palveli, oli sinä päivänä Suomussalmella.
|