Suomussalmella uskotaan Raatteen tien historian vetovoimaan

Suomussalmella, Raatteen tiellä taisteltiin yksi Talvisodan kuuluisimista taisteluista. 90-luvun alussa Raatteeseen rakennettiin talvisotamuseo, joka on jo vuosia kaivannut uudistumista. Tämä talvena Raatteen Portti uusii kasvonsa yli puolen miljoonan remontilla. Tavoitteena on napata paikka Kainuun merkittävimpänä matkailukohteena.

Suomussalmelainen yrittäjä Sami Pihlajamaa katselee tyytyväisenä Raatteen Portin remonttia. Hän on työskennellyt yhdessä puolisonsa Pirjo Kähkösen kanssa paikassa vuoden ajan.

- Olemme vuokranneet Suomussalmen kunnalta tilat. Yhteistyö on ollut täysin kitkatonta.

Tänä talvena tapahtuvan mittavan remontin tiukka aikataulu meinasi saada yrittäjäkaksikon mietteliääksi.

- Viime syksynä aloitetun remontin olisi tarkoitus olla valmis 25. huhtikuuta. Tuntui, että riittääkö aika, mutta onneksi sääolot ovat olleet suotuisia tänä vuonna. Aikataulussa ollaan ja tällä tahdilla sinä pysytään.

Sami Pihlajamaa myöntää, että ilman remonttia Raatteen Portin tulevaisuus olisi ollut hankala.

- Silloin olisi tosissaan pitänyt pistää mietintämyssy päähän jatkon suhteen. Mutta nyt saadaan miettiä aivan uusia ideoita.

- Puitteet ovat nyt niin hyvissä kantimissa, että voi rauhassa suunnitella ja toteuttaa uusia ideoita.

Raha antaa yrittäjälle mahdollisuuden ja vastuun

Vuonna 1992 rakennetun Raatteen Portin uudistukseen Suomussalmen kunta on investoinut 300 000 euroa, ja toinen mokoma on saatu Euroopan aluekehitysrahastosta.

- Uutta näyttelytilaa tulee 200 neliötä, lisäksi rakennetaan myös varastotilaa. Ulkoilmeeltääkin tämä uusiutuu tyystin, näyttelytilaan rakennettu panoraamaikkuna antaa myös uutta ulottuvuutta, kuvailee Sami Pihlajamaa.

- Jo pelkästään näyttelytilasta tulee tähän päivään ja aikaan sopiva. Kävijä saa kokea uuden tekniikan avulla uudella tavalla talvisodan, ja sen kuinka täällä Suomussalmella elettiin ennen sitä, sodan aikana ja sen jälkeen.

Yrittäjäpariskunnan mukaan Raatteen sotahistorialliseen näyttelyyn tutustui viime vuonna lähes 12 000 vierailijaa. Raatteen Portin ensimmäisinä vuosina kävijämäärät olivat vuodessa jopa noin 30 000 henkeä.

Uudistumisen toivotaan tuplaavan nykyiset kävijämäärät.

- Sota kiinnostaa edelleen. Uskomme, että pitää vain löytää oikeat keinot esitellä sitä. Olemmekin käyneet vastaavanlaisissa paikoissa hakemassa ideoita, kuinka esimerkiksi näyttelystä saadaan koko perhettä innostava, kertoo Pirjo Kähkönen.

- Myös uudet kokoustilat palvelevat kävijöitä.

Molemmat yrittäjät pitävät Suomussalmen kunnan tukea yritykselleen mahdollisuutena, johon heillä liittyy iso vastuu.

- Haluamme työllistää ihmisiä ympärillämme, tehdä työn hyvin ja tuoda muitakin matkailualan toimijoita mukaan. Ensi kesä on taatusti kiireinen, tarkoitus on tuoda koko ympäristö kävijöiden käyttöön.

Raatteen Portista on tavoitteiden mukaan muodostumassa Suomussalmen ja jopa koko Kainuun merkittävin matkailukohde.

- Se juuri tarkoittaa, että paketoidaan kasaaan muutkin alueella toimivat palvelut, kuten kulttuuri, ruoka ja luonto. Olemme jo toimineet yhdessä Teatteri Retikan kanssa. Näitä palveluita syvennetään ja katsotaan, että mikä toimii ja mikä ei, sanoo Pirjo Kähkönen.

Sanna Kähkönen
Yle.fi, 13. tammikuuta 2014