Raatteen tien taistelu tammikuussa 1940 on yksi talvisodan käännekohtia. Kukistamalla puna-armeijan Suomussalmella estivät suomalaissotilaat valtakunnan jakamisen kahtia. Syksyllä 2012 julkaistu tutkimus kyseenalaisti taistelun ympärille syntyneitä myyttejä.

Talvisodassa käyty Raatteen tien taistelu jätti jälkeensä murheellisen näkymän. Taisteluja käytiin tammikuussa 1940 armottomassa pakkasessa, mikä vaikutti kesävarusteissa olevien venäläisjoukkojen taistelukykyyn lamaannuttavasti. Myöhemmin tämä Suomen 9. divisioonan 6 000 sotilaan voitto puna-armeijan 44. divisioonan 25 000 sotilaasta on kasvanut myyttisiin mittasuhteisiin.

Yhtenä ratkaisevan tekijänä suomalaisten taisteluvoitossa on pidetty kokemusta talviolosuhteissa liikkumisesta sekä varustautumisesta pakkaseen vihollista paremmin. Osa puna-armeijan ukrainalaissotilaista kuoli Raatteen tiellä kylmyyteen.

London Sunday Dailyn kirjeenvaihtaja Virginia Cowles kuvaili raportissaan näkymää järkyttyneenä:

"…ja täällä näin kauheimman milloinkaan kohtaamani näyn. Metsät tien molemmin puolin olivat tulleet tunneksi 'kuolleen miehen maana'. Ehkä aamun kauneus teki venäläisten hirveän tuhon vieläkin kauheammaksi, kun saavuimme paikalle… Tulimme täydellisen tuhon näyttämölle. Neljän mailin matkalla tiellä ja metsissä oli miesten ja hevosten ruumiita, tuhottuja tankkeja, kenttäkeittiöitä, autoja, aseidenkuljetusvaunuja, karttoja, kirjoja ja vaatteita. Kuolleet olivat jäätyneet koviksi kuin kivettynyt puu, ja iho oli mahonginruskea. Jotkut olivat röykkiöihin kasautuneina kuin roskaläjissä. Kaikki olivat jäätyneet siihen asentoon, johon olivat kuolleet… Heitä oli kaikkialla, satoja ja satoja irvokkaita puisevia ruumiita."

Raatteen tien taistelun miestappioista ei koskaan ole saatu lopullista varmuutta. Aiemmista jopa yli 17 000 kuolleen arviosta on päädytty arvioon 7 000–9 000 kaatuneesta. Suomalaisia kaatui tai katosi noin 400.

Raatteen tiestä uutta tulkintaa

Raatteesta tuli Suomen sotahistorian kuuluisin taistelu, jossa tiivistyi sisällissodan repimän kansan yhdistänyt talvisodan henki. Syksyllä 2012 julkaistu tutkimus kuitenkin kyseenalaisti myyttejä. Tv-uutisten jutussa historioitsija, filosofian tohtori Teemu Keskisarja kertoo, että korpikylien väki liittyi vihollisien puolelle. Puna-armeijan oppaiksi ryhtyneistä osa oli korpikommunisteja, osa odotti uskonnollisessa hengessä ilmestyskirja kädessä punaista pelastajaa. Keskisarja hyödynsi tutkimuksessaan aiemmin tutkimuksissa käyttämättömiä asiakirjoja. Historioitsijan mukaan puna-armeija olisi saattanut jumiutua Raatteen kinoksiin ilman suomalaisiakin.

Raatteen tie – myytti ja todellisuus -radio-ohjelmassa Teemu Keskisarja valottaa taistelun taustaa ja kulkua rivimiesten perspektiivistä. Historioitsija kiinnittää huomionsa keskeisiin tekijöihin, jotka muuten jäisivät katveeseen. Esimerkiksi suksien merkitys oli suuri – vielä vuonna 1918 taistelijat rämpivät huonoissa olosuhteissa. Myöskään mitään "talvisodan henkeä" ei tunnettu sodan alussa, se syntyi ensimmäisten voittojen myötä. Suomalaiset sotilaat pitivät tarkkaa kirjaa kaatuneistaan, mutta neuvosto-Venäjän sotilaat taistelivat niin kuin suurvallat vanhastaan usein tekivät: miesylivoimalla, ja tähän kuului myös tietty ylimalkaisuus kaatuneiden suhteen niin pahalta kuin se kuulostaakin.

Pimeä historia -tv-sarjassa historioitsija Teemu Keskisarja ja opettaja Marko Kämäräinen käyvät läpi Suomen historian synkkiä tai pimentoon jääneitä vaiheita. Sarjan neljännessä jaksossa Ihmiset Raatteen tiellä Keskisarja ja Kämäräinen selvittävät Suomussalmella suurtaistelun käänteitä ihmiskohtaloiden kautta. Matkalta löytyy suomalaisten selviämistä ja ukrainalaisten tragediaa.

Elina Yli-Ojanperä
Yle.fi, 2. marraskuuta 2012