Uudet tutkimukset avaavat kuuluisan Raatteen tien joukkohautamysteeriä: "Jos neuvostosotilaita kaatui 8000, se on ruumis per metri kahdeksan kilometrin matkalla"

Talvisodan Raatteen tien taistelut ovat kuuluisimpia taisteluita Suomen sotahistoriassa. Rajussa yhteenotossa kaatuneiden neuvostosotilaiden lukumäärästä on kiistelty alusta asti.

Arkeologi Oula Seitsonen harppoo pitkin poikin ensilumen peittämää Raatteentien varren metsikköä kahden kollegansa kanssa. He vetävät perässään erikoisen näköistä laitetta samalla kun tutkivat sen piirtämää kuvaa ruudulta.

Maatutkan ja elektromagneettisen slingram-laitteen avulla mahdolliset hautapaikat pystytään tutkimaan tarkemmin kuin koskaan aiemmin. Ne näyttävät kuoppien reunat ja syvyyden sekä viitteitä myös mahdollisista ruumiista.

– Vastaavia tutkimuksia ei ole Suomessa tehty. Nämä joukkohaudat pitäisi kartoittaa, jotta ne saataisiin suojelun ja hautarauhan piiriin, Seitsonen kertoo.

Paikallisilla lukuisia tarinoita haudoista

Suomussalmella paikallisten asukkaiden keskuudessa liikkuu paljon tarinoita joukkohautojen sijainneista. Helsingin yliopiston arkeologiryhmä on saanut oppaakseen alueen ja kertomukset hyvin tuntevan Teuvo Saharisen.

– Tässä olevien hautojen osalta olen kuullut, että siinä on sellainen pitkä hauta, jossa olisi useampi sata haudattu. Kesällä tässä näkyy sellainen ura mistä on vainajat tähän tuotu, Saharinen paljastaa.

Eri osapuolilla erovat näkemykset tapahtumista

Raatteen tiellä 14 000 sotilaan vahvuisen puna-armeijan vyörymistä oli estämässä 6 000 suomalaista. Suomalaiset hyödynsivät sissisodankäyntiä ja liikkuivat maastossa tehokkaasti. Puna-armeija yritti turvautua teihin. Lopulta neuvostosotilaat ajettiin motteihin ja tuhottiin.

Arkeologien työtä on seuraamassa myös historioitsija Mika Kulju. Hänelle Raatteen tien taistelut ovat tuttu aihe, sillä hän on kirjoittanut niistä kirjan.

– Aikanaan kun Stalin teetätti heti talvisodan loputtua oman tutkimuksen, kaatuneita oli 1001.

Suomalaisessa historiankirjoituksessakin kaatuneiden määrä on vaihdellut rajusti. Nyt arvio liikkuu 7000 ja 9000 välillä.

– Jos ajatellaan, että päätaistelualueella olisi kaatunut 8000 neuvostosotilasta, niin se on ruumis per metri kahdeksan kilometrin matkalla. Hautaaminen on ollut hirveä urakka, Mika Kulju toteaa.

Tutkimukset vasta pintaraapaisu

Arkeologit kolusivat neljän päivän ajan Raatteen tien metsiä ja soita. Lyhyellä tutkimusotannalla he löysivät kymmenen joukkohautaa, joiden pituus vaihteli 30 metristä 5 metriin. Syvyyttä oli enimmillään kolme metriä. Maastoon jäi useita tutkimattomia hautapaikkoja.

– Kymmenen kertaa kymmenen metrin hautaan, jonka syvyys on 2, 5 metriä, voisi mahtua arviolta 80 sotilasta. Silloin kymmeneen samankokoiseen mahtuisi 800 ja sataan 8000 sotilasta, Seitsonen ja Kulju laskeskelevat.

Toistaiseksi Raatteen tien kaatuneiden määrän selvittämiseksi ei ole käynnistetty laajempaa tutkimusta.

– Ainut keino selvittää, paljonko on missäkin haudassa, niin ne pitäs kaivaa auki, Kulju kertoo.

Mittavien jatkotutkimusten käynnistäminen on epätodennäköistä, sillä Seitsosen ja Kuljun arvion mukaan se olisi todella aikaavievää ja kallista.

Anna-Reeta Eksymä
Yle.fi, 16. helmikuuta 2022