HENINEN.NETRAATTEEN PORTTIEnglishРусскийUuttaHankeMuistopantheonTutkimusretkiMediaJoukkoviestiLinkkejäVieraskirjaSotatapahtumatKuviaDokumentitSota ja kohtalotMuisto ja lakiMuseoiden yhteistoimintaMatkailu
Raatteen tie tuli sarjakuvan piirtäjän uniin raakuuksina – vaimo huolestui jo miehensä terveydestä

Raatteen tien taisteluista kertova sarjakuva-albumi myytiin loppuun kolmessa arkipäivässä. Matka sotatantereelle oli rankka tekijöilleen.

Kun piirtäjä Hannu Lukkarisen vaimo katseli miehensä työntekoa Raatteen tie -sarjakuvan parissa, hänestä se ei näyttänyt hyvältä.

– Kategorisesti hän kielsi minua enää mokomaan ryhtymästä, kun se kävi hänen mielestään suorastaan terveydelleni, Lukkarinen kertoo.

Kaikki alkoi pari vuotta sitten kun ystävykset Pekka Lehtosaari ja Lukkarinen päättivät toteuttaa yhdessä tositapahtumiin perustuvan Raatteen tie -sarjakuvan. Kun Lukkarinen aloitti sarjakuvan piirtämisen, kysyi Lehtosaari häneltä, onko Lukkarisella tapana mennä sisään kuviin, kuvitella olevansa itse paikan päällä?

– Hannu kertoi, että totta kai, eihän sitä muuten voi piirtää. Hän myös sanoi, että tästä voi tulla pikkuisen rankka reissu. Ja kyllä siitä Hannulle tulikin, kertoo sarjakuvan käsikirjoittanut Lehtosaari.

Lukkarinen itsekin myöntää, että Raatteen tien tekeminen oli yllättävän rankka työ, vaikka häneltä yleensäkin tilataan synkkiä kuvituksia.

– Tilaajat ovat ilmeisesti tulleet siihen tulokseen, että siinä on tarpeeksi synkkä mies tekemään ne.

Asiat tulivat jopa uniin. Tosin Lukkarinen peri sotatrauman vanhemmiltaan ja heidän sukupolveltaan, joten väkivaltaisten unien näkeminen ei ole hänelle harvinaista. Lukkarisen kuitenkin yllätti tarinan synkkyys ja se, miten tunteet palasivat lapsuuteen.

– Se palautti minut takaisin tuntoihin, joita lapsena koin, kun ensimmäisen kerran kuulin sotajuttuja veteraaneilta pöydän alla istuessani.

Myös Lehtosaari myöntää, että hän vajosi tekoprosessin aikana tapahtumiin yllättävän syvälle. Työstäessään sarjakuvaa hän ei sitä itse huomannut.

– Kun sain sarjakuvan valmiiksi, monet ystäväni sanoivat, että ryhtini parani ja hymy nousi taas kasvoilleni. Huomasin, että kirjoittamisen ajan olin kantanut taakkaa, hän kertoo.

Lehtosaari on aiemmin muun muassa käsikirjoittanut elokuvia, joissa omasta päästä keksityille ihmisille voi tehdä kaikennäköistä ikävää, eikä se tunnu valtavan pahalta. Tällä kertaa hän tiesi aineistoa läpi käydessään, että joku on oikeasti ollut paikalla, kokenut asioita ja kuollut. Käsikirjoittaja myöntää, että useamman kuukauden aikana olo alkoi käydä melko raskaaksi ihmiskohtaloihin keskittyessä.

Pekka Lehtosaari ja Hannu Lukkarinen kävivät ajamassa Raatteen tiellä ja pysähtyivät taistelupaikoilla. Kirjoittajan mukaan hän tunsi sielussaan, että kyseisessä paikassa on taisteltu ja kuoltu.

– Oli aika sykähdyttävä, melko voimakas tunne olla oikealla tapahtumapaikalla, Lehtosaari kuvailee.

Taisto sotasankarina

Helsinki, päivä. Kuva hieman vasemmalle vinossa, sammakkoperspektiivistä, talojen välisestä kuilusta näemme neuvostokoneiden kylvävän pommejaan taivaalta kaupunkiin, taustalla palava auto ja räjähdys kerrostalon seinässä, etualalla miehen ruumis. Kuvan keskellä tuhoa pakenee parikymppinen mies ja samanikäinen nainen.

30.11.1939, Torstai. Neuvostoliitto pommittaa Helsinkiä ilman sodanjulistusta. Taisto Juntunen etsii rakkaansa kanssa suojaa.

”Olin tullut vastavihityn vaimoni Rauhan kanssa Suomussalmelta Helsinkiin juuri kun pommitus alkoi.”

Näin alkaa Raatteen tie -sarjakuva, jonka tarina on faktapohjainen, mutta päähenkilö fiktiivinen. Hänelle löytyy kuitenkin esikuva suoraan Kainuusta, sillä Pekka Lehtosaaren hyvästä ystävästä tuli sarjakuvan sotasankarin malli. Nimikin sopii osuvasti sarjakuvan teemaan – Taisto Juntunen.

Kohta 60 vuotta Juntusen tuntenut Lehtosaari kertoo, ettei ole ikinä nähnyt ystäväänsä katkerana, vihaisena tai kostonhimoisena, vaan hän on aina ollut hyvin suoraselkäinen ja rauhallinen. Sarjakuvan sankari on luonteeltaan juuri kuin Juntunen: ei pelkuri eikä uhkarohkea. Hän pysyy tilanteessa kuin tilanteessa hyvin rauhallisena.

– Ei tietenkään niin, etteivätkö tapahtumat vaikuttaisi häneen, mutta hän ei lähde uhkarohkeasti tekemään mielipuolisia tekoja eikä jää itkien taustalle. Perus rivisotilas, joka tekee sen, mitä häneltä edellytetään, Lehtosaari kertoo.

Lehtosaari muistuttaa, että tuhansille suomalaisille on tapahtunut samoja asioita, joita fiktiiviselle henkilölle tapahtuu sarjakuvassa.

– Hahmon tarina ei ole ainutlaatuinen eikä millään tavoin mielikuvituksellinen.

Piirtäjä Hannu Lukkariselle päähenkilön luominen oli helppoa: hänellä oli käytössään Juntusen armeija-aikaisia kuvia, ja käsikirjoituksen avulla Lukkarisen oli helpompaa ymmärtää hahmon luonnetta.

– Oli mielenkiintoisempaa, kun tiesin, että kyseessä on oikea henkilö, jonka luonteenpiirteitä käsikirjoittaja on ottanut mukaan, Lukkarinen sanoo.

Hyvä keino kertoa Raatteen tiestä

Sarjakuvan käsikirjoittamista varten Pekka Lehtosaari tarkisti faktoja monilta tahoilta. Hän arvelee käyttäneensä käsikirjoittamiseen ja faktojen tarkistukseen suunnilleen seitsemän kuukautta, josta puolet oli varsinaista kirjoitustyötä. Lehtosaaren mukaan hieno puoli on, ettei historia vanhene.

– Ajattelin, että kun kerran tarkistan faktat kunnolla, voin luottaa siihen, että Raatteen tien taistelut eivät muutu mitenkään seuraavan kymmenen tai 20 vuoden aikana. Niin kauan kuin minussa henki pihisee, kirja pysyisi faktana, Lehtosaari selvittää.

Hannu Lukkarinen päätti, ettei yritä piirtää lahtaustarinaa, vaikka hän olisi voinut piirtää kuvat viimeisen päälle kauheiksi ja herkutella niillä. Vaikka mies teki piirrokset hyvällä maulla, joidenkin kohtauksien kohdalla Lukkarinen kuitenkin päätti, että kamaluudet tulee näyttää sellaisena kuin ne oikeasti olivat.

Historioitsija Teemu Keskisarjan mielestä sarjakuva on hyvä muoto kertoa Raatteen tien historiallisista tapahtumista, koska valokuvia on säilynyt siitä vain vähän ja taistelu on melko vaikeaa visualisoida historian kirjoituksin keinoin.

Vaikka valokuvia ei juuri ole, Raatteen tieltä on säilynyt useita kymmeniä sotilaiden muistelmia. Miesten kädet olivat kuitenkin veressä ja kohmeessa, joten päiväkirjaa ei pidetty jokaisesta liikkeestä.

– Pelkästään suomalaisia Raatteen tiellä oli 17 000 ja neuvostoliittolaisia huomattavasti enemmän. Tietenkään jokaisesta ihmiskohtalosta ei voi olla tietoa.

– Mielikuvitusta on pakko hiukan käyttää myös historioitsijoiden, kun Raatteen tiellä tai missä tahansa menneisyyden tapahtumassa liikutaan, Keskisarja jatkaa.

Keskisarjan mukaan kuitenkin Raatteen tien osalta taistelunkulku, taktiikka, strategia ja operaatiot tunnetaan äärimmäisen tarkasti.

Kirjat vietiin käsistä

Sarjakuvasta otettu tuhannen kappaleen ensimmäinen painos myytiin Otavan varastolta loppuun kolmessa arkipäivässä. Suosio yllätti tekijät, jotka kuulivat kustantajalta, että vastaavaa ei ollut ikinä aiemmin sattunut. Toinen painos valmistuu kuluvan viikon aikana. Siitä Pekka Lehtosaari ja Hannu Lukkarinen saavat myös tekijänkappaleensa, joita ei ensimmäisestä painoksesta ehditty saamaan.

Albumia on tiedusteltu muutamasta maasta. Apurahat on niin ruotsinkieliseen kuin venäjänkieliseenkin versioon, joiden käännökset ovat jo valmiina, mutta kustantajia etsitään vielä. Englanninkieliseen käännökseen etsitään apurahaa, sen jälkeen teos kääntyisi monelle muullekin kielelle. Pekka Lehtosaaren mukaan olisi upeaa kertoa muillekin maille Raatteen tiestä.

– Etenkin kun se on taistelu, jonka motitustaktiikkaa opetetaan vielä sotakouluissa ja sotakorkeakouluissa ympäri maapalloa. Se on myös taistelu, jossa monet sodan ikävät asiat kulminoituivat huippuunsa.

Käännöksien myötä Hannu Lukkarisella riittää vielä työtä sarjakuvan parissa: toiselle kielelle kääntäessä joudutaan puhekuplien ja tekstilaatikoiden kokoa muuttamaan tai paikkaa siirtämään, sillä jokainen kieli on kirjoitettuna hiukan eripituinen.

Sarjakuva-albumi julkistettiin Suomussalmella Raatteen portin talvisotamuseolla elokuussa.

– Katsoimme, että koko työmme on täysin arvotonta, jos emme pääse paikan päälle julkistamaan kirjaamme. Meidän piti ehdottomasti olla siellä missä kaikki tapahtui, käsikirjoittaja Lehtosaari kertoo.

Suurin painajainen olisi hänen mukaansa ollut, jos joku paikalla olevista Raatteen tien tietäjistä olisi nostanut sarjakuvasta esiin väärän kuvauksen, tärkeän asian unohtamisen tai virheen. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Sarjakuvasta tuli juuri sellainen kuin tekijät siitä halusivat.

– Taiteessa on aika harvinaista, että rahoittaja ei tule väliin ja sano, että "kyllä tämän nyt pornoa pitää olla ja pankaa nyt autotakaa-ajo tuohon keskelle" ja jotain muuta tällaista, Lehtosaari toteaa.

Jos alkuperäinen idea tehdä Raatteen tiestä elokuva olisi toteutunut, rahoittaja olisikin voinut päästä väliin. Keneltäkään ei kuitenkaan löytynyt elokuvan tekemiseen tarvittavaa yli kolmea miljoonaa euroa. Sarjakuvalla sen sijaan ei ole rahallisia rajoitteita.

– Jos Hannu piirtää lasin vettä, se maksaa saman verran kuin piirtää tankkidivisioona, joka ajaa kuolleiden hevosten yli.

Lehtosaaren toiveissa on edelleen saada Raatteen tie valkokankaalle, mutta hän tietää siihen menevän vuosia.

Entä onko sarjakuvalle tulossa jatkoa? Vielä viime keväänä Lukkarinen vastasi Lehtosaaren jatkokyselyihin kieltävästi, mutta jokin aika sitten tekijät jo keskustelivat jatkosta.

– Tuli myyntimenestys ja nyt on pikkuisen taputeltu olo. Nyt Hannu on sitä mieltä, että kyllä hän oikeastaan voisi lähteä sotatantereelle uudestaan, Lehtosaari kertoo.

Raatteen tiestä voisi hyvin saada toisenkin sarjakuva-albumin, sillä kuten vasta julkaistun sarjakuvan lopussa presidentti Kyösti Kallion kirjeessä sotamarsalkka Mannerheimille todetaan: "Suomussalmella tehtiin ihmeteko, joka jää sotahistoriamme kirkkaimmaksi tähdeksi”.

Eeva Kuivas
Yle.fi, 7. syyskuuta 2017

© Raatteen Portti, 2002–2004
© Karelian Institute for the Development of Education, 2002–2004
© Heninen.net, 2002–2018