HENINEN.NETRAATTEEN PORTTIUuttaHankeMuistopantheonTutkimusretkiMediaJoukkoviestiLinkkejäVieraskirjaSotatapahtumatKuviaDokumentitSota ja kohtalotMuisto ja lakiMuseoiden yhteistoimintaMatkailu
Apu Sundelin
Lehtimies, Karjalan Sanomat -lehden osastonjohtaja, Petroskoi
Apu Sundelin

Divisioona ei huutanut "SOS!"

Haluaisin lukea lehdestä

Kirjoitan Tjumenista, olen lehtenne vanha lukija alkaen 1960-luvun puolivälistä. Silloin minulle tuli Neuvosto Karjala.

Myös Karjalan Sanomat miellyttää. Siinä ei julkaista mainoksia, joihin kaikki lukijat ovat kyllästyneet. Mielelläni seuraan kirjoituksia piireistä ja yhteistyöstä. Luin äskettäin kirjoituksen Vanhan petäjän surullinen tarina, sain siitä paljon uutta tietoa.

Minua kiinnostaa myös Kuhmon suunnalla talvisodassa taistelleen 54. divisioonan kohtalo.

Haluaisin lukea lehdestä kirjoituksia työihmisistä ja niistä veteraaneista, jotka uhrautuvalla työllään nostivat Karjalan talouden sodan raunioista.

Ja vielä yksi kipeä kysymys. Suuren Isänmaallisen sodan taisteluissa hävisi paljon ihmisiä tietymättömiin. Esimerkiksi kotikylästäni Korpilahdesta sotaan lähteneestä 20 ihmisestä 8 henkeä hävisi tietymättömiin. Olen käyttänyt paljon voimiani ja aikaa heidän etsimiseen, mutta kaikista arkistoista ja virastoista on tullut samanlainen vastaus: ei ole merkintöjä, on hävinnyt tietymättömiin.

Ihmeellistä. Elimme samassa kylässä, vierekkäin teimme työtä, kävimme samaa koulua, hyvin monella heistä jäivät vaimot, lapset. Esimerkiksi kylässämme syntynyt Pjotr Matvejev toimi Rukajärven kulttuuritalon johtajana, hän lähti sotaan kersantin arvossa ja v. 1942 hävisi tietymättömiin. Missä, milloin, missä sotilasosastossa hän oli palvellut? Ei mitään vastausta. Ehkä joku lukijoista on kuullut jotain?

Aleksei Stepanov
Tjumen

Karjalassa karaistunut

Toimitukseemme lähettämäsään kirjeessä Aleksei Stepanov esittää kysymyksiä, jotka koskevat talvisodassa Kuhmon suunnalla saarrokseen joutuneen 54. divisioonan kohtaloa. Alempana kerromme 9. armeijassa parhaana pidetyn joukko-osaston taisteluvaiheista.

Karjalassa karaistunut

Petroskoissa asuvan 54. divisioonan veteraanin Nikolai Tukatchovin muistelmien mukaan joukko-osasto oli perustettu Karjalassa jo ennen talvisotaa ja sijaitsi osittain Kantalahdessa ja Kemissä. Talvisotaa edeltävinä vuosina divisioona oli majoitettu täydellisesti Kemiin, sotilaiden kasarmit oli rakennettu Kalevalaan johtavan tien varrelle ja upseerit asuivat kaupungissa vuokra-asunnoissa.

Talvisodan lähestyessä divisioona kuului 9. armeijan kokoonpanoon. Divisioonan komentajana oli silloin prikaatinkomentaja (kenraali--majuri) N.A.Gusevski. Joukko-osasto oli organisoitu vuoristodivisioonan muodossa, mistä seurasi, että kussakin rykmentissä oli vain neljä kevyttä komppaniaa eikä 9 niin kuin tavallisesti jalkaväkidivisioonassa pitäisi olla.

Koska divisioonassa palveli suurin osa Karjalasta ja Muurmannin alueelta vakinaiseen palveluun kutsuttuja asevelvollisia niin he olivat saaneet vastaavan sotilaskoulutuksen ja jokainen heistä osasi käyttää suksia aina pienesta pitäen.

Myös sotamiesten taistelutoiminta korpimetsässä ei ollut heille mikään uutuus. Sotilaat oli puettu talviasuihin ja he käyttivät lumipukuja tavallisina varusteina. Niin että valtaosa divisioonan sotamiehistä oli saanut karaistuksen Karjalassa.

Talvisodan alussa divisioona sai määräyksen hyökätä armeijan vasemmalla sivustalla Repolasta Kuhmonniemen ja Hiilikon suuntaan.

Ensimmäinen merkittävä taistelu oli 12. joulukuuta Alasjärven ja Saunajärven välimaastossa, jonka vihollinen oli sulkenut kenttälinnoituksella. Mutta divisioonan 118. ja 337. rykmentit koukkasivat järvien jäätä puolustuslinjan sivustoille ja huomattuuaan sen suomalaiset vetäytyivät asemistaan kärsien huomattavan tappion.

Joulukuun 18. päivänä suomalaiset joukot suorittivat vastahyökkäyksen kohtisuoraan divisioonan rykmenttejä vastaan, mutta vastaisku oli niin voimakas, että vihollinen vetäytyi Nurmekseen ja aloitti joukkojen uuden ryhmityksen.

Joulukuun 20-22. päivinä Makletsovin ja Aleksejenkon komentamat joukko-osastot kävivät raskaita torjuntataisteluja divisioonan sivustoilla, mutta vihollisen painostuksesta vetäytyivät perusjoukkojen suojaan.

Joulukuun 23. päivänä 529. rykmentin kolmas pataljoona murtautui motista ja vetäytyi Lentieraan, menettäen rajuissa taisteluissa suurimman osan vahvuudestaan. Taisteluissa pelastui vain 132 sotamiestä.

Kahdeksan mottia

Sen jälkeen kun taistelut Suomussalmesta ja Raatteen tiestä päättyivät H. Siilasvuon komentama joukkoryhmitys siirtyi Kuhmon suunnalle tarkoituksella 54. divisioonan tuhoaminen. Suomalaisjoukot paloittelivat divisioonan puolustusalueen 8 mottiin ja yrittivät lyödä vihollisensa osittain. Mutta puna-armeijan joukkojen vastarinta oli niin luja, että suomalaiset siirtyivät väijytykseen.

Divisioonan johto pystyi järjestämään moteissa taistelevien joukkojen huollon sekä muona- että ampumatarvikkeilla. Lisää varusteita pudotettiin motteihin ja erityisesti komentopaikan alueelle lentokoneista.

Maaliskuun alussa suomalaisjoukot ryhtyivät ratkaiseviin toimiin mottien nujertamiseksi. Niinpä neljä vuorokautta jatkuneen tykkitulituksen jälkeen he hyökkäsivät mottiin, jossa puolustautuivat 118. rykmentin 2. komppania ja 86. tykistörykmentin 7. patteri. Melkein kaikki puolustajat kaatuivat, vain 25 puna-armeijalaista murtautui motista omien puolelle viereiseen mottiin.

Seuraavina kahtena paivänä 337. neuvostorykmentti hyökkäsi panssareiden tukemana vihollisen miehittämälle järvikapeikolle, joka oli kyseisen motin ja divisioonan komentopaikan välissä. Menetettyään kaatuneina 50 miestä ja panssarin joukot vetäytyivät rykmentin komentopaikalle. Maaliskuun 6. päivänä vihollinen aloitti rajun tykki- ja kranaatinheitintulituksen rykmentin puolustuslinjoja vastaan. Seuraavana päivänä vihollinen sai läpimurron mottiin, taisteluissa kaatui ja joutui vangiksi 230 neuvostosotilasta , lähes 100 puna-armeijalaista purkautui motista ja vetäytyi Saunajärven jäätä divisioonan komentopaikan puolustajien suojaan.

Maaliskuun 11.-12. päivinä vihollinen tulitti tykeistä rajusti divisioonan komentopaikan puolustuslinjoja, suurin osa korsuista tuhoutui ja suomalaiset pääsivät 25-30 metrin päähän taisteluhaudoista, mutta murtoa ei syntynyt.

Divisioonan torjuntataisteluja tukivat rajan suunnasta hyökkäävät neuvostojoukot, mm. 163. ja 131. divisioonat sekä hiihtopataljoonat, mikä laimensi vihollisen painostusta 46 vuorokautta motissa taistellutta divisioonaa vastaan. Rauhansopimus pelasti divisioonan lopulliselta tuholta. Sen tappiot olivat suuret: 2 118 kaatunutta, 3 732 havoittunutta ja 573 hävinnyttä tietymättömiin.

Talvisodan päätyttyä 54. divisioona palasi Kemiin, missä se täydennettiin ja josta se Suuren Isänmaallisen sodan ensipäivinä marssi Uhtuan suunnalle. 54. divisioona oli talvisodan aikana yksi niistä 9. armeijan joukko-osastoista, joka kesti kaikki mottitaistelujen koettelemukset eikä kertaakaan hälyyttänyt SOS-merkkiä avun pyytämiseksi.

Tuomio pantiin täytäntöön Vasonvaarassa

Toimitukseemme tuli kirje Suomen Pirkkalassa asuvalta lukijaltamme Vesa Rinkiseltä, joka luettuaan "Vanhan männyn surullisen tarinan" kysyy, että onko dokumentoitua tietoa siitä, missä ilmoitetaan Raatteen tiellä taistelleen 44. divisioonan komentajan A.I.Vinogradovin, esikuntapäällikön Oleg Volkovin ja poliittisen osaston päällikön I.T.Pahomenkon kohtaloa koskevan kenttäoikeuden tuomion täytäntöönpanosta.

Kysymykseen vastaamme otteella 9. armeijan komentajan V.I.Tchuikovin ja Punaisen armeijan poliittisen hallinnon päällikön L.Z.Mehlisin tiedotteesta pääesikuntapäällikkö B.M.Shaposhnikoville.

Siinä sanotaan mm., että 44. divisioonan entisen komentaja Vinogradovin, esikuntapäällikkö Volkovin ja poliittisen osaston päällikön Pahomenkon oikeuskäsittely pidettiin 11. tammikuuta Vasonvaarassa avotaivaan alla divisioonan sotajoukkojen läsnäollessa. Syytetyt tunnustivat itsensä syyllisiksi rikoksiin. Kaikki läsnäolleet hyväksyivät prokuraattorin ja yhteiskunnallisen syyttäjän esittämät syytöspuheet. Oikeuskäsittely jatkui 50 minuuttia. Kuolemantuomion pani täytäntöön julkisesti puna-armeijalaisten joukkue.

Silloisen Uhtuan piirin Vasonvaara sijaitsee rajan pinnassa lähellä Latvajärven kylää ja sieltä on Kuittijärvelle runsaat 30 kilometriä matkaa.

Samanlaisen kohtalon alttiiksi joutuivat silloin myös 662 rykmentin komentaja eversti Sharov ja komissaari Podhomutov, mutta tuomion täytäntöönpanopaikasta ja päivämäärästä meillä ei ole tietoa.

Ylempänä mainittu tiedote on julkaistu internetin sivulla http://raatteentie.heninen.net/joukkoviesti/dramaep.htm.

Apu SUNDELIN
"Karjalan Sanomat"
2003

© Raatteen Portti Museo, Suomussalmen kunta, 2002–2004
© Karjalan Opettajien Jatkokoulutusinstituutti, 2002–2004
© Heninen.net, 2002–2017