HENINEN.NETRAATTEEN PORTTIUuttaHankeMuistopantheonTutkimusretkiMediaJoukkoviestiLinkkejäVieraskirjaSotatapahtumatKuviaDokumentitSota ja kohtalotMuisto ja lakiMuseoiden yhteistoimintaMatkailu
Rudolf Sykiäinen
Lehtimies, tulkki, Karjalan Sanomat -lehden kolumnisti, Moskova
Rudolf Sykiäinen

Mitä jatkossa, Monumentti?

Talvisota oli Karjalallemme järkyttävä tapahtuma. Petroskoissa oli iltaisin kaikki ikkunat pimennetty. Ei saanut olla pienintäkään valorakoa ettei vihollinen olisi kyennyt havaitsemaan kaupungin sijaintipaikkaa.

Tuli käytettyä suomalaisista sanaa vihollinen, vaikka jos tarkastelee silloisia tapahtumia tasapuolisesti, pikemminkin me olimme suomalaisten vihollisia, koska olimme aloittaneet tuon sodan.

Oli miten oli. Nyt on sodat sodittu ja Karjalan alue on laajempi kuin ennen talvisotaa. Liitetty alue oli tavallaan sotasaalis, korvaus suomalaisten miehityksestä.

Talvisota on noussut ilmiselvänä tapetille ja nimenomaan suomalaisten ansiosta. Ja se on hyvä asia. Täytyy toistella loputtomiin sanaa talvisota, jotta kaikkien meidän ajatuksissa se puhdistautuisi valekehästä ja saisi oikean hohteen. Tilanteen täytyisi kehittyä sellaiseksi, että emme häpeäisi keskustella näistä kysymyksistä entisen "vastapelurin" edustajien kanssa. Se vaati aikaa ja hyvää tahtoa. Puolin ja toisin.

Ensimmäinen askel siihen suuntaan on jo otettu: Suomen puolelle Suomussalmen Raatteen portille on pystytetty ainoalaatuinen muistomerkki. Sen ainoalaatuisuus on siinä, että tätä muistomerkkiä on mahdollisuus paitsi katsoa myös kuunnella. Kävimmekin äsken vaimoni kanssa katsomassa ja kuuntelemassa.

Monumentti on pystytetty paikalle, jossa menehtyi kaksi meikäläistä divisioonaa. Monumenttia voidaan pitää muistomerkkinä kaatuneille ja samalla muistomerkkinä suomalaisille voittajille - miten sen nyt sitten ottaa. Vaikka toivomuksemme on, että tuhot ja voitot unohdettaisiin näin poikkeuksellisen kauniin monumentin juurella. Ja se on Monumentin suunnittelijan Erkki Pullisen perusidea.

Takavuosina Suomessa kotiseutupäivien viettoon osallistuneena saimme joka päivillä käydä aina sankarihaudoilla yhteisohjelman puitteissa. Oikeaoppisena kommunistina itse yritin välttää näitä käyntejä. Se oli sellaista sisäistä kamppailua oman itseni kanssa; ei ollut helppo tunnustaa, että siinä makasi tavallisia ihmisiä, jotka kaaduttuaan taistelussa saivat sankarin sädekehän, vaikka itselleni he eivät olleet tavallisia vaan "vastapuolen pelureita". Mutta kun riittävän monta kertaa osallistui sellaiseen seremoniaan, ei aivo enää etsinytkään hautakumpujen alta todistuksia siitä, kenen puolella kaatunut oli sotinut.

Nyt me olemme rakkaalla Venäjällämmekin vähän niin kuin menneet sekaisin: pidämmekö niiden puolta, jotka taistelivat kommunistivallan tukemisen puolesta, vai niiden, jotka tappelivat kommunistivaltaa vastaan; näkyvimpänä heidän joukoissa lienee ollut kenraaliluutnantti Andrei Vlasovin Saksan puolella neuvostovangeista kokoama joukko, jota me aikoinaan puhuttelimme vain isänmaan pettureiksi. Olivatko he todella pettureita kun taistelivat silloista politbyroon komentovaltaa vastaan? Tämän päivän kukkuloilta katsottuna eivät ehkä olleetkaan. Nämä ovat visaisia kysymyksiä, ja niitä täytyy miettiä; ja miettiä oikein hartaasti ja perusteellisesti.

Meidän vihollisiamme todellisuudessa ovat vain ne voimat, jotka haluavat tuhota Venäjän. Onko sellaisia voimia maailmassa? On. Itselleni sellaisia ovat vain tshetsheniläiset asemiehet. Ja niistäkin on tullut sellaisia vain sen tuloksena, että me emme osanneet ajoissa järjestää suhteitamme sellaiselle mallille, että sota olisi loppunut.

Nyt on mielekästä jatkaa Talvisodan Monumentin linjoilla, varsinkin kun Euroopan Unioni tarjoaa siihen tarkoitukseen rahaa. Ennen muuta täytyisi saada projektiin mukaan vereksiä voimia Aunuksesta ja Pietarista, lähinnä niiden sotaveteraanijärjestöt. Kaikkien tietolähteiden mukaan 12.-15.12.1939 Korpiselässä Tolvajärven taisteluissa tuhoutui neuvostoliittolainen 18. jalkaväkidivisioona. Siitä mainitsi selostuksessaan marsalkka Voroshilov Talvisodan yhteenvetoja Kremlissä tehtäessä. Myös Stalin puuttui asiaan.

Kaatuneiden sotilaiden eikä edes upseereidenkaan hautaamisesta pidetty huolta. Kun siitä kertoi Kremlissä armeijakunnankomissaari Zaporozhets, Stalin katkaisi puheen ja sanoa tokaisi: "Sehän on häpeällistä. Muistomerkki heille täytyisi pystyttää."

En voi muuta kuin yhtyä Stalinin sanoihin.

Rudolf SYKIÄINEN
"Karjalan Sanomat"
3. joulukuuta 2003

© Raatteen Portti Museo, Suomussalmen kunta, 2002–2004
© Karjalan Opettajien Jatkokoulutusinstituutti, 2002–2004
© Heninen.net, 2002–2017