HENINEN.NETRAATTEEN PORTTIUuttaHankeMuistopantheonTutkimusretkiMediaJoukkoviestiLinkkejäVieraskirjaSotatapahtumatKuviaDokumentitSota ja kohtalotMuisto ja lakiMuseoiden yhteistoimintaMatkailu
Eero Elfvengren
Suomen Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian laitoksen edustaja, projektin asiantuntija
Eero Elfvengren

Raatteentien taistelujen 1940 kuva tarkentuu

Suomalaisten kuva Suomussalmen taisteluista niin sanotussa talvisodassa 1939 – 1940 perustuu pääosin 1970-luvulla laadittuihin ja julkaistuihin Kalevi Usvan tutkimuksiin. (”Taistelut Suomussalmella”. Talvisodan historia 3. Sotatoimet Laatokan ja Jäämeren välillä. Porvoo 1978). Siinä todetaan ympäripyöreästi, että ukrainalainen 44. Jalkaväkidivisioona menetti Raatteen tiellä 70 % vahvuudestaan ja suomalaiset ottivat 1 200 vankia. Suomalaisilla ei ollut silloin pääsyä neuvostoarkistoihin, eivätkä taas neuvostoliittolaiset tutkijat ilmeisesti tutkineet sotaa 1939–1940 Suomen ja Neuvostoliiton välillä.

Kuva Raatteen tien taisteluista on aivan viime vuosina tarkentunut käyttöön saatujen neuvostolähteiden perusteella ja venäläisten tutkijoiden kiinnostuttua tutkimaan asiaa. On ilmennyt, että neuvostoliittolaisten miestappiot ovat osoittautuneet Suomessa huomattavasti liioitelluiksi. Toisaalta tutkimus on selvittänyt, kuinka laajalti suomalaisten radiotiedustelu kykeni seuraamaan neuvostoliittolaisten radioliikennettä Suomussalmella. Suomalaisilla oli jatkuvasti tiedossa, mitä vihollinen oli tekemässä ja mikä sen tilanne oli. Voi vain arvailla, mikä merkitys asialla on ollut taistelujen lopputulokseen.

Suomalaisten tietojen mukaan neuvostoliittolaisessa jalkaväkidivisioonassa vuonna 1939 oli 18 000 miestä (Antti Juutilainen, ”Neuvostojoukot ja niiden alkukeskitys”. Talvisodan historia 1. Suomi joutuu talvisotaan. Porvoo 1991). Tästä vahvuudesta suomalaistutkimus lähti liikkeelle.

1980- ja 1990-luvun taitteessa ensimmäiset suomalaiset pääsivät tutkimaan neuvostoliittolaisia sotilasarkistoja silloisessa Leningradissa ja Moskovassa. Alkoi esiintyä tietoja, että esimerkiksi 44. Divisioona ei ollut kyseisen vahvuuden mukainen ja kiinnitettiin huomiota siihen, että osia siitä oli Juntusrannassa ja Kuhmon suunnalla. Omissa esitelmissäni 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa arvioin neuvostojoukkojen tappioiksi aikaisemmin vallalla olleen käsityksen, lähes 17 500 miestä 7 000 – 9 000 mieheksi, joskin totesin, että tappioista Raatteen tiellä on huomattavan erilaisia lukuja.

Suomalaisten tutkijoiden ongelmana on ollut se, että mitään luotettavia lukuja edes haudatuista ei ole arkistoissa. Suomussalmelaiset ovat perinnetietona kertoneet, että alueen karttaan olisi asianomaisessa hautaamisen suorittaneessa elimessä merkitty hautapaikat nuppineuloin ja haudattujen määrät. Tuota karttaa ei ole löydetty.

Sain sitten käyttööni Historiatieteiden kandidaatti Kiovan valtionyliopistossa Oleg Botzhkon käsikirjoituksen suomennoksen ”Ukrainalainen 44. Divisioona talvisodassa 1939 – 1940” toimitettavaksi. Tutkimus perustui neuvostoliittolaisiin arkistolähteisiin ja julkaistiin vuonna 2007 Sotahistoriallisessa Aikakauskirjassa numero 26.

Käsikirjoituksesta varmentui, että divisioonan 305. Jalkaväkirykmentin kaksi pataljoonaa oli muualla ja huomattava osa divisioonan huoltojoukoista ja osa tykistöstä oli vielä rajan itäpuolella, kun taistelut Raatteen tiellä käytiin tammikuun alussa 1940.

Viimeisin tulkintani divisioonan taisteluista ja tappioista eli noin 2 100 suomalaista ja noin 4 700 neuvostoliittolaista kaatunutta, kadonnutta ja haavoittunutta ilmestyi Ohto Mannisen toimittamassa teoksessa ”Suomalaisten taistelut Ruotsin, Venäjän ja itsenäisen Suomen riveissä”. Jyväskylä 2007.

Uusin kokonaisesitys Raatteen tien taisteluista on myös viime vuonna ilmestynyt Mika Kuljun teos ”Raatteen tie. Talvisodan pohjoinen sankaritarina”. Jyväskylä 2007. Hän käsittelee siinä sivuilla 222 – 232 tappioita. Hänen mukaansa petroskoilaisen professorin Juri Kilinin arkistotutkimusten mukaan 44. Divisioonan tappiot olisivat 1 001 kaatunutta, 1 430 haavoittunutta ja 2 243 kadonnutta eli kaikkiaan 4 674 miestä. Kilinin mukaan vuodenvaihteessa 1939 - 1940 divisioonan vahvuus oli 13 962 miestä.

Kuljulla on ollut käytössään sama Oleg Botzhkon käsikirjoitus, jonka mukaan divisioonan vahvuus oli 1.1.1940 yhteensä 14 003 miestä. Botzhkon mukaan 44. Divisioona menetti tammikuun 1. – 7. päivinä 1940 käydyissä taisteluissa samat Kilinin mainitsemat luvut kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina. Hänellä on lisäksi maininta 82 miehestä paleltuneina eli yhteensä tappiot olivat 4 756 miestä. Molemmat muistuttavat, että yksittäisiä sotilaita ja upseereita pääsi vielä tammikuun lopussa omiensa yhteyteen. Voidaan tietysti kysyä, kuinka luotettavina näitä neuvostolähteissä olevia lukuja voidaan pitää, saattoiko niissä olla tappioiden vähättelyä.

Ilmeisen perustellusti Kulju toteaa, että tarkkoihin määriin kaatuneiden, haavoittuneiden, kadonneiden ja paleltuneiden osalta ei koskaan päästä. Ehkä totuus on jossakin noin 4 700 ja 7 000 – 9 000 välillä. Toisaalta toteaisin, että suomalaisten pyöreä kokonaistappioluku noin 2 100 Raatteen tiellä kaipaisi sekin tarkentamista eli tutkimista riittää.

Eero Elfvengren
Sotahistorian dosentti
"Karjalan Sanomat"
27. helmikuuta 2008.

© Raatteen Portti Museo, Suomussalmen kunta, 2002–2004
© Karjalan Opettajien Jatkokoulutusinstituutti, 2002–2004
© Heninen.net, 2002–2017